Globalisaatiosta on tullut viime vuosikymmenten kuluessa niin olennainen osa elämäämme, että työelämässä ja taloudessa on enää vaikea kuvitella muunlaista toimintaympäristöä. Nuoret sukupolvet pitävät globalisaatiota itsestäänselvyytenä, sillä heille on luontevaa käyttää eri puolella maailmaa valmistettuja vaatteita ja huipputeknisiä laitteita. He myös tietävät voivansa valita opiskelupaikan, matkakohteen ja asuinpaikan vapaasti. Vanhemmat sukupolvet osaavat arvostaa sitä, että kansainvälinen kauppa on korvannut valtioiden keskinäisen vihamielisyyden. Globalisaatiota ovat edistäneet niin kansainvälisten liikenneyhteyksien paraneminen, rajojen avautuminen kuin tekninen kehitys. Edistys on johtanut ajan ja etäisyyksien tiivistymiseen kaikkialla kansainvälisessä kaupassa ja rahoitusliikenteessä.

Edut ovat nähtävissä selvästi: vauraus on lisääntynyt kaikkialla maailmassa, kun sekä köyhien ja kehittyvien maiden että teollisuusmaiden talouskasvu on parantunut. Yrityksillä on entistä enemmän valinnanvaraa pääomavirtojen, työvoiman, toimittajien ja verolainsäädäntöjen suhteen. Tästä seuraa talouden mittakaavahyötyjä, investointimahdollisuuksia ja lisääntynyttä kilpailua.

Monet voimat ajavat kuitenkin maailmaa kohti protektionismia. Talouden voima ja mahti ovat nousseet politiikkaa suuremmiksi ja tietyssä määrin heikentäneet demokratioita. Kansainvälisiin jännitteisiin vastataan diplomaattisten neuvottelujen sijaan talouspakotteilla. Länsimaiden globalisaatiosta saamat hyödyt eivät ole kuitenkaan olleet yhtäläisiä. Etelä-Euroopan maat ovat menettäneet monia teollisuudenaloja, ja paljon yrityksiä on siirtynyt kehittyviin maihin, joissa työvoima on halvempaa ja verotus kevyempää.

Rahan vallan kasvu, rikkauksien epätasainen jakautuminen ja näitä seurannut poliittisten ja yhteiskunnallisten normien heikentyminen on johtanut viime aikoina globalisaation kyseenalaistamiseen sekä nationalismin ja protektionismin nousuun länsimaissa. ”Amerikka ensin” -julistustaan toistanut presidentti Trump on ensi töikseen neuvotellut kauppasopimukset uusiksi, ja Belgiassa Vallonian alue on saivarrellut EU:n ja Kanadan kauppasopimuksen ehdoista. Kahtiajako on ollut ja on edelleen selvästi nähtävissä Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden tärkeissä vaalikampanjoissa ja puheissa euron hylkäämisestä, rajojen palauttamisesta ja muurien rakentamisesta.

Globalisaatio todella tuo mukanaan myös ristiriitoja: työvoiman vapaa liikkuvuus on lisännyt (erityisesti asuntopolitiikkaan ja julkisiin palveluihin kohdistuvaa) painetta joissakin maissa, kun taas kehittyvät maat menettävät arvokasta työvoimaa (aivovuoto). Tavaroiden ja ihmisten liikkuvuudella on vahingollisia, pitkäaikaisia vaikutuksia ilmastonmuutokseen ja ympäristöön, sillä teollisuus ja hiilijalanjälki kasvavat voimakkaasti maissa, joissa ei ole kunnollista ympäristölainsäädäntöä. Ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen on liittynyt jossakin määrin myös kulttuuristen juurten katkeamista sekä yhteisten arvojen ja yhteisen viitekehyksen laimenemista etenkin työväestössä, jolle taistelu työpaikoista ja palkoista on arkipäivää ja joilla ei ole koulutusta tai mahdollisuuksia matkustaa muualle ja hyötyä siten uusista taloudellisista mahdollisuuksista. Näiden ihmisten ääni painaa yhä vähemmän.

Jotkin monikansalliset yritykset voivat perustaa pääkonttorinsa kevyen yritysverotuksen maihin, jolloin verotulot jäävät saamatta niissä maissa, joissa yritykset tosiasiassa toimivat. Lisäksi maailmanlaajuisista yhteyksistä ja keskinäisestä riippuvuudesta seuraa, että kun yksi alue aivastaa, tauti tarttuu koko muuhun maailmaan. Poliitikot ja populistiset liikkeet eivät voi pysäyttää teknologista muutosta ja asioiden laajoja vaikutussuhteita.

Sveitsin Davosissa kokoontuneen vuoden 2017 Maailman talousfoorumin pääaiheena oli globalisaatio. IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde kertoi varoittaneensa epätasa-arvoisuudesta jo vuonna 2013, ja hänen mukaansa globalisaatiosta selviytyminen edellyttää, että sen hedelmät jaetaan aiempaa tasaisemmin. Perääntymistä hän ei kuitenkaan pidä missään tapauksessa oikeana ratkaisuna.  ”Maailmassa on 3,6 miljardia ihmistä, jotka tavoittelevat parempaa toimeentuloa, ruoan saamista pöytään kahdesti päivässä – tai edes kerran. Globalisaation torjuminen, selän kääntäminen kehitykselle, on nimenomaan väärä suunta. Globalisaation syyttäminen työpaikkojen häviämisestä on hyvin yksinkertaistettu tulkinta asiasta, joka edellyttää paljon laajempaa analysointia ja ymmärrystä”, Lagarde toteaa.*

Vuoden alussa julkaistiin Credit Suissen johdolla toteutettu tutkimus (”Globalisaatioraportti”), jonka mukaan globalisaatio, sellaisena kuin sen tunnemme, on muuttumassa ja vaihtumassa hitaasti moninapaiseksi maailmaksi. Siinä on useita alueellisia painopisteitä, joiden kulttuurit, yhteiskuntamallit, lait, talousrakenteet ja turvallisuusrakenteet ovat erilaisia. Skenaariossa erotetaan kolme alueellista päänapaa – Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Eurooppa sekä Kiinan johtama Aasia – jotka kilpailevat keskenään taloudellisesta ja poliittisesta vaikutusvallasta ja menestyksestä.

Lähde: www.weforum.org